Mikko Nikula ja Sami S. Asp muodostavat lauluun ja ilmeikkääseen kitaransoittoon perustuvan gospelduon. Mikko on kirkon nuorisotyönohjaaja ja musiikinopettaja, Sami on ammattimuusikko.
Mikko ja Sami vaikuttavat myös Gospel-yhtye MGtH:ssa (Mikko Goes to Heaven), joka on ollut koossa vuodesta 1997 saakka. Jo n. 13 vuotta kiertänyt yhtye on tehnyt kuusi levyä, joista viisi suomeksi, yksi japanin ja yksi portugalin kielellä. Viimeisin suomenkielinen pitkäsoitto Lopun ja alun aikoja, ilmestyi keväällä 2009.
Duo esittää pääosin omia laulujaan, joista suurin osa kuuluu myös MGtH-bändin ohjelmistoon. Tekstit puhuvat ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta tavalla, joka toisinaan kolahtaa tavalliseenkin kadun tallaajaan. Tyylillisesti laulut ovat popgospelia, jossa on myös etnovaikutteita.
MGtH-bändi on käynyt neljä kertaa Japanissa kiertueella Länsi-Japanin luterilaisen kirkon kutsumana, viimeksi kesällä 2008. Vaikka Japanissa on vain hyvin vähän kristittyjä, on valtaväestön keskuudessa meneillään gospel-buumi. Tämän vuoksi gospelkonserteilla on ollut tilausta ja MGtH:nkin konserteissa on riittänyt väkeä. Japanin kiertueita varten suuri osa bändin ohjelmistoa on käännetty japaniksi ja se myös esitetään kyseisellä kielellä. Kiertueita bändillä on ollut myös Ruotsissa, Brasiliassa, Italiassa ja Etu-Aasiassa.





