MGtH

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Kuu

Sähköposti Tulosta PDF

Mikko:
Levyn nimeä arvoimme loppuvuodesta 2003 oikein urakalla. Viimein päätimme, että levyn nimeksi tulee Kuu. Idea taisi olla alun perin Terhin kämppiksen Leena Koiviston. Koska levyn nimi on Kuu, on sillä oltava myös samanniminen laulu, näin päättelimme. Siksipä ryhdyimme biisintekohommiin. Sanoitusavuksi pyydettiin Janne Könönen. Versioita sanoituksista tehtiin, viimein yksi Samin riimittelemä idea lähti elämään ja siitä rakensimme oivan tekstin. Siihen teimme kaksi sävelmää, joista toinen valittiin levylle. Se toinenkin oli tosi hyvä, ehkäpä se kuulllaan myöhemmin jonkin muun sanoituksen kanssa.

Biisi on kannanotto kaikenlaiseen hörhöilyyn mistä ihminen hakee onneaan: rahan palvonta, uususkonnot yms. Kaikki se on pimeyttä, ainoastaan Jeesus voi tuoda todellisen valon. Meidät kristityt on kutsuttu loistamaan tuota valoa samalla tavoin kuin kuu heijastaa auringon valon.

 

Sami:
Kuu edustaa taas etnolinjaamme. Viime metreillä päätettiin että levyn nimeksi tulee Kuu. Oli myös sävellettävä ja äänitettävä pian sen niminen biisi. Tuumasta toimeen. Nauhoitukset hoidettiin samoin tein yhtenä iltana, yhdellä mikillä Mikon ja Markuksen kanssa uudessa kodissani, tammikuun lopulla. Mikko soitti raidan pari akustista, lauloi ja veti sähkökitaralla E-bow:n kera parit melodialinjat. Make paukutteli lyömäsoitin-osastoa, joista koostin looppeja ja viskoin sinne tänne. Introssa saamme kuulla taiteilija-professori M. Niemispellon jääkuikka imitaatiota Etelä-Amerikkalaisella huilulla. Multilahjakkuus. Bassoa ei ollut joten päädyin siihen että laulan bassoäänet. Hieno biisi!