Ennen levytystä
Pääsiäisenä 2004 ilmestyi edellinen levy Kuu. Sen jälkeisenä aikana tehtiin ahkerasti lauluja. Mikko ja MGtH:n avustava laulunkirjoittaja Janne Könönen pitivät lukuisia biisisessioita. Kappaleita syntyi paljon, joista osa oli MGtH:lle sopivia, osa kenties jollekin muulle esiintyjälle ja osa sellaisia joiden on parasta jäädä pöytälaatikkoon. Ahkeraa sävellys- ja sanoitusrupeamaa kesti reilun vuoden päivät. Loppuvaiheessa Mikko lähetti bändiläisille CD:t, joissa oli varteenotettavimmat ehdotukset uuden levyn biiseiksi. Niistä kukin bändinjäsen esitti mielipiteensä.
Pääsiäisenä 2005 MGtH:lla oli keikka Ryttylässä Quiet Action –pääsiäistapahtumassa. Sen jälkeen bändi jäi muutamaksi päiväksi työstämään levyä. Ensin istuttiin pöydän ääreen ja juteltiin perustavanlaatuiset kysymykset musiikkityylistä ja levyn linjasta. Esillä oli muun muassa se, lähdetäänkö enemmän nykypop-linjalle, vai selkiinnytetäänkö etnorock-suuntausta. Etnosävyt tuntuivat olevan vahvuutemme, joten siihen suuntaan lähdimme. Myös kappaleet käytiin läpi ja päätettiin, mitkä päätyvät levylle. Tekstit ruodittiin myös porukalla ja noin kolmen päivän ajan sovitimme kappaleita Kansanlähetysopiston musiikkiluokassa.
Auringon maat oli aika selkeä levyn nimi ja Suomi-Japani teema näytti sopivan siihen. Sekä teksti- että musiikkipuoleltaan Auringon maat taitaa olla tähän mennessä MGtH:n tyylillisesti yhtenäisin levy. Saimme kannen tekijäksi Matti Halénin, joka tavoitti ansiokkaasti kansissa levyn teeman ja tunnelman.
Levytys
Levy nauhoitettiin Viitasaarella. Nauhoituspaikkoja olivat Samin koti Keihärinkoskella, Viitasaaren videopaja, Jyrki Kemppaisen studio ja Viitasaaren seurakuntatalo. Sami nauhoitti, tuotti ja miksasi levyn. Myös suurin osa sovituksista on Samin käsialaa. Levyn masteroi Liah Cheston Helsingissä Chart Makersilla.
Julkaisu
Levyn biisit julkaistiin Nuorten Kesässä Ryttylässä 2005. Itse levy ilmestyi vuoden vaihteessa ja ilmestymisen ympärillä oli pienoinen julkaisukiertue. Levy on tähän mennessä saanut hyvät arvostelut. Mm. Music & Mission –lehdessä se oli toimituksen valinta.
Levyn kappaleiden tarinoita voit lukea omalta sivultaan.





