Mikko Goes to Heaven -yhtyeemme kävi lokakuussa 2003 Brasiliassa kahden viikon keikkamatkalla. Matka oli täynnä rikkaita kokemuksia ja siitä jäi paljon monenlaisia muistoja.
Reissu järjestyi alun perin Operaatio Mobilisaation brasilialaisen lähetystyöntekijän Giordanni de Carvalhon kautta. Giordanni asui perheineen Suomessa useita vuosia ja tapasimme hänet kansainvälisellä lähetyslaiva Logoksella, kun se vieraili Helsingissä parisen vuotta sitten. Mielessämme oli aiemmin jo ollut Brasilia ja nyt Giordannin kautta aukesi mahdollisuus lähteä vieraiksi hänen kotimaahansa.
Hyppään hiukan ajassa eteenpäin siihen päivään, kun lentokone laskeutui Rio de Janeiron lentokentälle kyydissään kolme pitkän matkan väsyttämää gospelmuusikkoa: Juhana Ritakorpi, Sami Asp ja minä. Vastassa oli pari brasilialaista sekä Markus Niemispelto, Terhi Hämäläinen ja Mona Fredrikson. He olivat tulleet jo noin kuukautta aiemmin vapaaehtoistyöhön siihen kirkkoon, jonka vieraina olimme. Meidät toivotettiin tervetulleiksi ja toinen Brasilialaisista tokaisi selvällä suomenkielellä ”Ei kait siinä.” Ystävämme olivat lopettaneet tärkeitä suomenkielisiä lausahduksia paikallisille. Rättiväsyneinä nousimme pikkubussiin, jolla matkustimme usean tunnin matkan Nova Friburgo – nimiseen kaupunkiin, joka oli tukikohtamme koko matkan ajan.
Suurin osa keikoista oli Nova Friburgossa, vierailimme kirkoissa, yhdessä koulussa sekä heitimme pari ulkoilmakonserttia. Lisäksi meillä oli yksi konsertti Barra Mansassa, joka oli noin kuuden tunnin matkan päässä. Kun ensimmäisenä aamuna Brasiliassa tapasimme Giordannin ja puhuimme tulevasta kiertueesta, meillä oli vain viisi esiintymistä tiedossa. Matkan lopussa meillä oli ollut kuitenkin yhteensä noin viisitoista esiintymistä, eli kolminkertainen määrä siihen verrattuna,mitä alun perin piti olla.
Eräs mielenkiintoinen puoli brasilialaisessa kulttuurissa on se, että asioita voidaan sopia hyvin pienellä varoitusajalla. Meille se oli eduksi, sillä saimme siten hyvin keikkaa. Loppujen lopuksi emme voineet ottaa kaikkia keikkatarjouksia edes vastaan. Asioiden viime hetkeen jättäminen on myös brassikulttuurin varjopuoli, kaikki tapahtuu huomenna ”amanha”. Kaikkia asioita ei välttämättä hoideta viimeisen päälle ajoissa ja mekin jouduimme tottumaan siihen. Eräälläkin ulkoilmakeikalla ihmettelimme, missä ovat rummut. Viimein tuotiin rummut, mutta niissä ei ollut peltejä. Teimme sitten soundcheckiä ilman rumpupeltejä, kunnes pellit tuotiin noin kolme minuuttia ennen keikan alkua.
Seurakuntaelämä Nova Friburgossa oli mielenkiintoista. Kaupungissa oli ollut herätys jo viisitoista vuotta ja se jatkui yhä. Ihmisiä tuli koko ajan uskoon. Kirkkoja tuossa arviolta Tampereen kokoisessa kaupungissa oli kolmisensataa! Soitimme muutamissa, mutta monta jäi näkemättä. Vierailimme enimmäkseen helluntaikirkoissa sekä eräässä baptistikirkossa. Bändimmehän on luterilainen, joten oli mielenkiintoista nähdä meihin verrattuna tavoiltaan hyvinkin erilaisia kirkkoja.
Brasiliassa seurakuntalaiset olivat pääsääntöisesti hyvin reippaita ja iloisia ihmisiä. Useissa paikoissa meidät otettiin hyvin vastaan. Toisista seurakunnista huomasi selkeästi sen, että niissä oli asiat kohdallaan. Vieraan oli hyvä tulla käymään. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi, meidän puolestamme rukoiltiin ja työtämme siunattiin.
Toisista paikoista taas ei jäänyt niin hyvä mieli. Esiintymisemme oli usein osa seurakunnan jumalanpalvelusta, joten kuulimme myös paikallisia puheita. Kaikkialla ei opetuksessa ollut kaikki perusasiat julistuksessa ihan kohdallaan. Kristinuskon keskeinen sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta ei ollut joka paikassa keskeinen. Yksi hyvän seurakunnan tuntomerkki on se, että siellä julistetaan evankeliumia ja eletään siitä. Evankeliumi on sitä, että Jeesus on kuollut meidän puolestamme pelastaaksensa meidät. Jokaisella ihmisellä, oli sitten suomalainen tai brassi, on vaarana ajautua uskossaan sivuraiteille, askartelemaan sivuasioiden kanssa niin, että Jeesus unohtuu. Samakaltaisia ongelmia löytyy myös Suomesta, mutta onneksi myös Jeesus Kristus on sama joka puolella maapalloa, eilen tänään ja iankaikkisesti.
Hienoa oli nähdä se, kuinka ihmiset sitoutuivat seurakuntaansa. Suomessa on tapana, että monet nuoret kiertelevät eri seurakunnissa oikein sitoutumatta mihinkään. Vaikka Brasiliassakin ihmiset vierailivat muissa seurakunnissa, he kuitenkin sitoutuivat omiin seurakuntiinsa. Oli oma kirkko ja oma pastori.
Lauloimme kolmella kielellä: portugaliksi, englanniksi ja suomeksi. Portugalinkieliset biisit, joita oli kolme, julkaistiin matkaa varten tehdyllä CD:llä, joita myytiin keikkojen yhteydessä. Erityisen hyvin tuntui purevan kappaleemme Novela das oito, joka on portugalinkielinen versio kappaleesta Ally. Suomeksihan on idea se, että ei tahdo aika riittää Jeesukselle, kun on paljon tekemistä ja telkkaristakin tulee Ally Mc Beal. Laulu käännettiin Brasilian ympäristöön sopivaksi, ja Allyn tilalle vaihdettiin Novela das oito, eli kello kahdeksan saippuaooppera, mikä on erittäin suosittu TV-ohjelma siellä päin. Viimeisenä iltana keikkapaikkamme välittömässä yhteydessä istui ravintolassa eräs TV:n Novela –näyttelijä. Emme tiedä oliko hän kuulolla keikan aikana ja kuuliko hän biisiä. Toivottavasti.
Kirkoissa oli miltei aina suhteellisen hyvä äänentoisto ja kaikki vahvistimet, rummut ja muut tykötarpeet bändisoittoa varten ihan omasta takaa kiinteinä. Pääsimme myös kuulemaan joitakin paikallisia kirkkojen bändejä. Hyvin toimi ja taitavia muusikoita riitti. Etenkin lattariosasto: sambat yms. taittuivat mallikkaasti. Useimpien kirkkojen musiikki oli bändipainotteista, enimmäkseen seurakunnissa laulettiin ylistysmusiikkia. Koska alkuperäinen basistimme Juri Veikkola oli Kanadassa, meillä oli paikallinen basisti Cleber ja olipa vielä paikallinen tuuraajabasistikin parilla keikalla, hänen nimensä oli Paul. Taitavia olivat molemmat.
Eräs suuri harminaihe lähes koko matkan aikana oli se, että vain harvassa paikassa äänentoistomiehet osasivat hommiaan tarpeeksi hyvin. Usein äänentoiston kanssa oli todellisia ongelmia ja meillä oli siitä mieli maassa. Harmitti se, että tullaan toiselta puolelta maailmaa soittamaan huononkuuloista musiikkia, koska äänentoisto toimii huonosti.
Ongelmista huolimatta paikallisten palaute oli hyvää ja he pitivät musiikista. Toki oli muutama keikka, joissa sounditkin olivat kohdallaan ja todella hyvä meininki. Etenkin pari viimeistä esiintymistä olivat todellisia ilonaiheita. Viimeisenä iltana keikkamme oli paikallisilla kaupungin Fri Flor – kukkaisfestivaaleilla. Esiintymispaikka oli iso amfiteatteri ulkona, missä oli todella hyvä äänentoisto ja valot. Myös äänentoistomiehet osasivat hommansa tällä kertaa. Lähtöpäivänä oli keikka eräässä Nova Vida -nimisessä telttaseurakunnassa. Sielläkin kuulosti hyvältä. Oli mahtavaa, kun meidän puolestamme rukoiltiin ja meidät siunattiin matkaan. Tuntui siltä, että Jumala armossaan antoi raskaalle kiertueelle hienon päätöksen, kun kaksi viimeistä keikkaa onnistuivat niin hyvin.
Miksi kävimme maassa, jonka kirkkojen musiikki on korkeatasoista ja missä herätys on meneillään? Ihmettelimme itsekin jossakin vaiheessa matkaa, että mitä ihmettä täällä teemme, kun täällä on jo kaikki. Rukoilimme matkan aikana, että saisimme olla siunaukseksi ja että Jumala toimisi kauttamme tällä reissulla. Tiesimme, että Jumalalla on matkalle jokin tarkoitus, itse emme vain tienneet, mikä. Rukoilimme, että Herra näyttäisi sitä meillekin. Meidän sydämellemme tuli puhua perusasioista selkeästi ja kirkkaasti, korottaa Jeesusta ja hänen ristintyötään. Tätä toki haluamme tehdä kaikkialla, missä kuljemme. Kuitenkin erityisesti joissakin seurakunnissa kuulemamme puheet inspiroivat meitä tähän. Paikallisille kristityille oli varmasti myös rohkaisevaa nähdä, että muuallakin päin maailmaa uskotaan Jeesukseen. Brasiliassa on köyhää, eikä useilla ihmisillä ole varaa matkustella ja nähdä muita maita. Erään seurakunnan ylistyksenjohtaja kävi 150 kilometrin päässä kotikaupungistaan vasta yli kaksikymppisenä. Kaikki eivät välttämättä edes tiedä, että on olemassa muita maita kuin Brasilia.
Minusta oli hienoa nähdä innokkaita kristittyjä, jotka tahtovat seurata Herraa. Myös paikallisten reipas ja rento tyyli toimia teki vaikutuksen. Vaikka vieläkään emme tarkalleen tiedä kaikkia Jumalan tarkoitusperiä, tiedämme silti, ettei matka ollut turha. Siitä jäi siunattu olo ja muutama hyvä brasilialainen ystävä. MGtH on hyvä tiimi, jonka kanssa on mukava tehdä hommia. Ehkä menemme joskus vielä uudestaan. Herra tietää, muttei kerro.
Mikko Nikula